kun kyseessä on sairaus, jonka taustoja ei oikein tunneta, ei sen oireillekaan kummemmin voida antaa täsmähoitoa. Eli trion lääkitysten kanssa puuha on enemmänkin sellaista labyrintissa kahlaamista. Yritetään, kokeillaan, yritetään uudestaan, kokeillaan uudestaan, ja joskus sitten vahingossa löytyy jonkinlainen ns lääketasapaino, jolla saadaan lapsukaisen vointi pysymään balanssissa. Tai ainakin siinä määrin hyvänä, että voidaan elää jonkinlaista arkea.

Aikapäiviä sitten maustekaapista tuli lääkekaappi. Ja sen jälkeen astiakaapin puolella laajennettiin "päivittäislääkekaappi". Ja nyt ihmetellään, minne ne mausteet ja ylimääräiset astiat laitetaan. Lasten lääkitseminen (kuten myös liene aikuisten) tarkoittaa myös sitä, että verikokeissa ravataan säännöllisin väliajoin. Katsotaan lääkeainepitoisuudet, verenkuvat, maksa-arvot, ja sitä rataa. Topon kanssa homma on suoraan sanottuna helvetistä. Ei riitä yksi, eikä kaksi aikuista pitämään poikaa aisoissa. Kun Topo on päättänyt, että häntä ei pistetä, häntä ei pistetä. Vaikka hänet on taklattu painiotteella sängynpäälle/äidin syliin/isän syliin, ja ympärillä on lauma aikuisia pitämässä hänestä kiinni, niin kyllä maar saadaan jollain tapaa neulat huidottua suonista pois, juuri kun pitäisi saada vielä se yksi tärkeä puteli verta. Jos/kun joutuu Topoa viemään verikokeisiin, muutama tärkeä seikka on otettava huomioon; Ota mukaan vaihtovaatteet. Mies yritti kerran työvaatteet päällä tätä verikoehommelia. Siitä seurasi vain pesulakeikka. Älä missään nimessä lähde verikokeisiin urheilusuorituksen jälkeen; tarvitset kaiken voiman pojan paikallaan pitoon. Ja älä missään nimessä suunnittele mitään urheilusuorituksia verikokeiden jälkeen; toimenpide sinällään kattaa viikon urheilusuoritukset. Älä kuvittele, että homma hoituu viidessä minuutissa. Ja älä missään nimessä mene Topon kanssa verikokeisiin lähiterveyskeskukseen, paikan on oltava Lastenklinikka, ei mikään muu.

Edward taasen on näissä asioissa veistetty jostain aivan eri puulajikkeesta. Viimeksi verikoe meni jotenkin näin; menemme siihen lähiterveyskeskukseen. Näytteenottohuoneessa näytteenottaja kysyy, tarvitaanko ylimääräisiä aikuisia pitämään Edwardia aloillaan. Juu; ei tarvita vastaan minä, ja kysyn Edwardilta haluaako hän istua yksin näytteenottotuolissa, vai äidin sylissä. Äidin sylissä, kuuluu vastaus. Kauniisti Edward ojentaa kätensä. Neulan lähestyessä toteaa kerran puoli itkuisasti "nyt minua kyllä harmittaa". Mutta antaa kauniisti ottaa näytteen. Tämän jälkeen hän kiittää näytteenottajaa "kiitos paljon, nähdään taas pian". Ja ovella toteaa "äiti, olipa mukava lääkäri".

Tänään on taas vuorossa päivä, kun lähdemme Edwardin kanssa näytteenottokeikalle. Hieman nämä terveydenhuoltoon liittyvät sanastot ovat sekaisin, koska Edward on puhunut koko aamun kuinka hän menee hammaslääkäriin. Ja siellä hammaslääkäri nipistää käsivartta, ja sen jälkeen mennään ostamaan yllätyksiä. En usko, että matkalle tulee sen suurempia yllätyksiä, liene homma menee jotakuinkin Edwardin olettaman mukaan. Kunhan ei vaan turhaan pety, kun ei nyt tapaa sitä hammaslääkäriä.