Koska tuo ensimmäinen arkipäivä kesäloman jälkeen oli jollain tapaa hirvittävän rankka, päädyimme miehen kanssa siihen, että ei kun trio takapenkille, suunta maalle. Ja takaisin siis mökille. Jossa pari seuraavaa päivää oli taas tehty uimatuokioista, jätskireissuista, saunasta, ja leppoisista illoista mökin kuistilla. Toki myös muutamasta keskustelusta merkeissä "ei helvetti, mä vaihdoin viimeiset neljä kakkavaippaa. Ja kun olit kuus päivää reissussa, niin KAIKKI kakkavaipat. Sun vuoro". Kestän vauvojen vaipanvaihdot, kestän vielä Sampunkin vaipanvaihdot, mutta se että sellainen 120 pitkä jätkä vetelee vaipoissa, ja tekee sinne sujuvasti kaikki jätökset, on hieman... todella oksettavaa! 85% ajasta vietettiin kuitenkin sulassa sopusoinnussa, aamukahvia laiturilla juoden, ja järvessä lilluen. 

Ikinähän kuitenkaan kaikki ei mene kuten siinä Strömsössä... Päätimme kurvata lähimpään kaupunkiin/kylään, jossa käymme yleensä täydentämässä vesi- ja ruokavarastoja. Suunnitelmat olivat selkeät; minä teen pikahyökkäyksen ruokatavarakauppaan, ja haen sieltä Topolle mehun, sekä pullaa. Sillä aikaa mies liikuttaa trion ko. kaupungin/kylän torille, jossa Topo ryystää mehuaan, ja me muut ravitsemme itseämme jäätelöllä, ja kahvilla. Topo ei siis syö karkkia-jäätelöä-leivoksia, ja ei juo limsaa, mehuistakin kelpaa ainoastaan päärynämehu. Moni vanhempi olisi moisesta äärettömän iloinen, mutta kun tehdään kokoperheen kahvilareissuja, tämä ehkä positiviisella tavalla vinksahtanut ruokavalio aiheuttaa ylimääräistä suunnittelua; mikä olikaan se kahvila jossa myytiin juuri sitä Topolle sopivaa pullaa. Ja tuossa kahvilassa oli sopivaa pullaa, mutta siellä on vääränlaista päärynämehua-tyyliin. Noh, joka tapauksessa; minä siis kirmaan aropupun lailla ruokakauppaan. Mies lähtee liikuttamaan trioa kohti toria, jonne on hurja noin 45 metrin matka. Olen melkein ehtinyt sisälle ruokakauppaan, kun huomaan että perässäni kirmaa lapsi-aropupupu. Topo lähti mukaan kauppareissulle. Yritän saada Topon suihkimaan läpi kaupan käytävien samalla aropupun nopeudella, ja haalittua äkkiä koriin pari mehua, ja pussin pullaa.

Kaikki hyvin, kunnes pullaosastolta ei löydy yhtäkään Topon kelpuuttamista pullamerkeistä. Mietin mielessäni, että ei vaan voi olla totta. Miten voi olla, että tässä gaad däämn pitäjässä ei ole sitä Suomen suosituinta kanelipullaa. Tästä pitää valittaa. Varoiksi siis pullaa laatua "ei kelpaava" koriin. Ja ei muuta kuin kassalle. Kassan lähettyviltä Topo bongaa sipsihyllyn. Hyvin määrätietoisesti askelet vievät kohti magneetin vailla vetävää sipsihyllyä, ja Topo vakavana, suurella määrätietoisuudella höystettynä, tuo sipsipurtilon kaupan kassahihnalle. No; kun lapsi, joka ei puhu eikä pukahda, tekee näin suuren kommunikointiuurastuksen, en voi olla niin tympeä äiti, että jättäisin sipsit ostamatta. Eli ei kun maksamaan; oikeat mehut, väärät pullat, ja ne sipsit. Siinä vaiheessa isä raahaa trion kaksi puuttuvaa osapuolta torilta takaisin kaupalle "mennään yhdessä ostamaan ne jätskit, me odotellaan teitä". Kuulostaa teoriassa hyvältä. Todellisuudessa ruokakaupan kassamasiina lopettaa yhteistyön juuri sillä nanosekunnilla, kun pitäisi maksaa. Vanhempi kassaneiti/rouva/täti painelee vimmalla kaikkia kassakoneensa näppäimiä, miettien ääneen, että milläköhän näppäinyhdistelmällä masiina alkaisi taas toimia. Suusta meinaa tulla "tuskin tuolla päättömällä koneen hakkaamisella"-oksennus, mutta saan nielaistua sen takaisin. Topoa alkaa ärsyttää. Ja se kuuluu kyllä sinne torille asti. Topo mölisee. Ja potkii lattiaa. Ja mölisee lisää. Mies huokailee, Edward jankkaa jotain sipseistä, ja suklaajäätelöstä. Minä yritän tärkeän näköisenä selata puhelintani. Sampu ainoastaan ottaa tilanteen lunkisti; istuksii isukin sylissä, lussuttaen Sampulle ominaisesti kahta sormeaan. Vink vink vanhemmat; tässä alkaa olla päiväuniaika. Menee minuutti, kaksi, kolme. Lopulta muitakin kaupassaolijoita alkaa ärsyttää; lähinnä eniten mölisevä, lattiaa potkiva Topo. Kassatädille kaikilta löytyy sympatiaa. Varmasti manailevat mielessään, että sen karsean kakaran mutsi hajotti kassakoneen. Yritän uppoutua entistä enemmän puhelimeeni, selittäen välillä Topolle teennäisen rauhallisella äänellä "odotellaan hetki, kohta kassa toimii ja saat sipsit". Tietäen samalla, että ko lause kuulostaa Topon korvissa joltain tyyliin "pala pala pala sipsi pala pala pala". Hermostuttaen siis Topoa entistä enemmän. Kassatäti toteaa trion isälle, että ottakaa vaan sipsipurkki, ja lähtekää ulos. "tässä voi mennä hetki". Näin todellakin menee...

Muutaman minuutin kuluttua mies soittaa torilta "mikä kestää, alkaa olla aika hektistä trion kanssa n 35 asteisella torilla. Niillä menee hermo ihan just. "no kestää kestää" vastaan tympeänä. Mies ehdottaa, että ilmoita ettet ota niitä ostoksia ollenkaan, ja ala tulla. Minä vastaan kysymyksellä, että mites ne sipsit. Miehellä ei löydy siihen mitään nasevaa vasta-vastausta. Pakko perään vielä todeta näsäviisaalla äänellä "eikö sun kannata juosta poikien perässä, sen sijaan että keskityt mulle soitteluun". Eli yksi jätskireissu on melkein saanut aikaan pienimuotoisen parisuhdekriisinkin. Mahtavuutta! Puhelun aikana paikalle tulee nuorempi kaupan työntekijä, joka ymmärtää, että sillä hysteerisellä nappienpainalluksella kone tuskin tosiaankaan alkaa toimia. Hän poimii taskustaan puhelimen, ja soittaa tadaa; tekniseen tukeen. Ja ah; noin vartin odotuksen jälkeen se "pikainen kassareissu" on hoidettu.

Loppu menee kyllä jotakuinkin kuin Strömsössä; Topo on tyytyväinen sipseistään, Edward suklaajäätelöstään, Sampu syö niitä Topolle kelpaamattomia pullia. Ja trion vanhemmat toteavat, ettei jäätelö ole ikinä maistunut niin hyvältä, kuin sillä torilla, juuri sillä hetkellä. 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten mini lomalle-paluummekin. Huomenna yritetään uudestaan sitä arkihommaa.