Puistoilu liene perheemme ykkösharrastus, varsinkin nyt kun mökkikausi on uimavesien armottomasti viilennettyä ohi. Normaalisti puistorepertuaariin kuuluu muutama puisto autoiluetäisyydellä. Olisi niitä ihan tässä kävelyetäisyydelläkin, mutta trio on vahvasti sitä mieltä, että lähipuistoon liikkuminen ei ole puistoilua ollenkaan. Puistoilun pitää sisältää elementit bussi, tai auto. 

Päätimme kuluvalla viikolla laajentaa repertuaaria Oittaan Angry Birds-puistoon. Jokaiselle jotakin. Hyvin sujui homma, kunnes tuli kotiinlähdön aika. Topo oli kiivennyt siihen puiston korkeimpaan torniin, ja puoli kelmi virne naamallaan keikkui tornin reunalla. Aluksi miehen kanssa naureskelimme pojan edesottamuksille, kunnes pikkuhiljaa kierrokset nousivat; ei hemmetti, ei kai tyyppi aio oikeasti sieltä tornista hypätä alas. Ei kai? Ei voi. Ei hitto, kyllä se aikoo! Alkoi maanittelu; Topo, laske alas. Brum brum, mennään autoon, mennään kotiin, kotona odottaa pupu (Topon unilelu, ystävä, lohtu, ja turva). Ei auta ei, Topo jatkaa keikkumista uhkarohkeamman näköisenä, ja yhä vähemmän yhteistyökykyisenä.

Seuraavaksi ohjeistus Edwardille; mene hakemaan Topo alas. Ohjaa liukumäkeen. Edward painelee torniin. Seuraavassa hetkessä Sampu tekee seuraa. Topo keikkuu yhä tornin reunalla, tajuten hyvin selkeästi, että nyt on tullut aiheutettua pienimuotoinen tilanne. Edward hokee "Topo tule alas", Topon virne senkus levenee. Äiti, ja isä alkavat käydä kiivasta keskustelua siitä, kenen pitää kiivetä sinne vihaisen linnun pesään hakemaan poika alas. Koska se ei sieltä meinaa ihan itsekseen maankamaralle liikahtaa.

Seuraavassa hetkessä alamme ihmetellä, että missä vili vilpertti, varmasti salaa noin tuhat jalkaa (nopeudesta päätellen) omistava kuopuksemme luuraa. Alkaa huutelu "Sampu Sampu" "Edward, työnnä Topo liukumäkeen", Edwardin pyöriessä hämmentyneen näköisenä ylhäällä tornissa. Edward päättää ns ottaa ritolat ja laskee alas tornista. Hänelle riitti tämä pikkuveljien kaitseminen tältä erää. Vieressä leikkivä poikalapsi tulee kertomaan, että kuopuksemme on kerinnyt nanosekunnissa viereiseen liukumäkeen. Sillä suunnalla siis kaikki hyvin. Mutta, Topo vaan keikkuu siellä tornin reunalla yhä vain velmumpi ilme naamalla. Mitäs sitten? Ei kun Sampu miehen kainaloon, Edwardille ohjeistus "nyt lähdetään kotiin", ja äiti lähtee kiipeilemään sinne vihaisen linnun torniin. Topo yrittää ottaa muutaman karkuaskeleen häkin kokoisessa rakennelmassa, mutta tulee siihen johtopäätökseen, että paras antautua. Keikkumiset on keikuttu. Ei kun nokka kohti maankamaraa. Ja ei; en ängennyt itseäni kuvassa näkyvään putkiliukumäkeen. Sen verran kuntokuurin kanssa vielä ohjelmaa, etten halunnut seuraavaksi ohjelmanumeroksi "palokunta purkaa putkiliukumäkeä, pelastaen sinne jumiin jääneen äiti-ihmisen". Tulipahan huomattua, että hyvinä päivinä, hyvinä hetkinä, herran päässä iso pyörä pyörii hyvin pikkupoikamaisilla raiteilla. 

Seuraavaa puistoreissua odotellessa.