Bermudan kolmio, eli rakkaat poikasemme, vuosimallia 2005, 2007, ja 2011 ovat kaikki sairastuneet vauvaikäisinä. Ensimmäiset oireet ovat olleet myokloniat, eli lihasnykäykset (epileptiset kohtaukset). Pahiten niistä liene kärsinyt esikoisemme Edward, joka pari vuotta sai vähintään yhden nykäyksen per minuutti, joka päivä. Edwardin ja Topon kohdalla on kokeiltu lähestulkoon joka ainut markkinoilla oleva, myoklonioihin soveltuva epilepsialääke. Tämän lisäksi olemme kokeilleet jotain luonnontuotteita, lääkäreiden luvalla. Topolle tehtiin myös modifioitu atkinsin dieetti-kokeilu, vuonna 2012. Homma kaatui hyvin pikaseen siihen, että Topon verensokerit pyörivät jatkuvasti kahden kumpaakin puolta. Sampu on toistaiseksi pärjännyt satunnaisilla epilepsialääke-kuureilla. Hänen vauvaissä sairastuttuaan, ihana lääkäri Lastenlinnasta, keksi kokeilla (oireet nähtyään) B12 vitamiinia, ja tuolloin vitamiinilla saatiin kohtauskierre katkaistua.

Poikien kehitys mennyt ok eteenpäin elämänsä ensimmäisen vuoden. Kahden vuoden iässä kehitys on jo hidastunut. Sampu menee vielä juuri ja juuri normirajoissa/kehitysviiveestä ei ole tehty ns virallista diagnoosia. Edward on lievästi kehitysvammainen, joka on kirinyt parissa vuodessa ikätovereitaan kiinni hurjaa vauhtia. Vielä Edwardin ollessa neljä ja puoli vuotias, lääkärit valmistelivat meitä vanhempia siihen, että puhe ei ikinä tule olemaan poikamme pääasiallinen kommunikointikeino. No; toisin kävi. Nyt juttua piisaa hiljaistenkin vuosien edestä. 

Topo on arkipäivän supermiehemme. Vointi ollut välillä kohtalainen-kurja viimeiset kaksi vuotta. Nyt onneksi mm migreenin estolääkityksen aloituksen jälkeen, ja epilepsialääkeremontin jälkeen Topo on nauttinut kesästä, ja elämästään. Topo ei puhu, saas nähdä alkaako puhuakaan. Tuskin ikinä ainakaan ns täydellisesti, mutta toivottavasti edes sen verran, että voi kertoa mitä haluaa, ja muut tärkeät asiat sanoin. Topo ei diggaa kuvista, eikä viittomista. Nyt olemme testaamassa hänelle valokuvakommunikointia. 

Sampi-Sampu... on oikea elohiiri. Menossa, puuhailemassa, leikkimässä ja lukemassa koko ajan. Mikä on ihanaa; kahden "ei leikkivän lapsen" jälkeen Sampun leikkien seuraaminen, on kuin hyvää tv-ohjelmaa katsoisi. Tuosta syystä hän ehkä saa välillä vähän ylimääräisiä askartelujuttuja, ja duploja. Sampin kanssa elellään päiväkerrallaan, uskoen siihen, että tällä kertaa asiat menisivät hieman paremmin kuin isoveljillä mennyt. Että Sampu saisi vähän leppoisamman, ja helpomman startin elämälleen.