Tasan kahden kuukauden välein Edward, ja Topo käyvät yhdessä tilapäishoidossa.Ja välikuukausina Topo käy samaisesssa tilapäishoitopaikassa yksin. Tilapäishoidostahan alettiin meille vanhemmille puhua jo vuosia sitten, mutta ajatus torpattiin puoleltamme sen sileän tien: ei kuuna päivänä. Eikös se sanontakin mene never say never.

Kahden kuukauden välein siis viemme koulupäivän jälkeen Edwardin ja Topon keskiviikko iltapäivänä tilapäishoitopaikkaan, ja seuraavan kerran halimme, ja pusimme (lainatakseni Edwardia) perjantaina koulun jälkeen. Ja voin kertoa, että suunnitelmat ovat aina suuret näille isoveljien yhteisille tilapäishoitojaksoille. Alamme miehen kanssa  spekuloida noin kolmea viikkoa ennen hoitojaksoa kuinka tällä kertaa, ihan satavarmasti, Sampu laitetaan jommallekummalle mummille hoitoon. Ja lähdemme Naantalin kylpylään. Mies on jo suunnitellut valmiiksi, miten hoitaa työpäivänsä etätyönä kylpylästä käsin. Kun aikaa hoitojaksoon on kaksi viikkoa, alamme puhua siitä, että voisihan sitä vaan laittaa Sampun yökylään, ja mennä kaupungille kaupoille, ja käydä syömässä. Ja tulla yöksi kotiin. Viikko ennen hoitojaksoa homma on typistynyt siihen, että jos pyytäisi jompaakumpaa mummia illalla Sampun vahdiksi, ja kävelisi lähimpään ravintolaan syömään. Samalla saisi tehtyä iltalenkin, kolme kilometriä suuntaansa. Niin, ja voitte vain arvata, että homma typistyy entisestään kun tilapäishoitojaksot ns kolkuttelevat ovella. Tähän mennessä vuoden sisällä Sampu on näinä jaksoina ollut kerran kaksi tuntia mummin hoidossa, ja 10 vuotis hääpäiväreissumme ajan kaksi yötä mummin hoivissa. Mutta toivossa on hyvä elää. Ja eikös ihmisellä pidä olla unelmia. Ja sitä rataa.

Tällä kertaa aloimme jossain vaiheessa viikon sisään ennen Edwardin ja Topon hoitojaksoa puhua siitä, että voisi lähteä käymään Sampun kanssa kylpylässä. Se olisi takuulla ihan leppoisaa. Toinen saisi polskia aikuisten altailla, sillä aikaa kun toinen polskii Sampun kanssa lasten puolella. Ja sitten vuoronvaihto, ja sitten vaikka kaikki yhdessä sinne lasten vesiliukumäkiin. Illalla mentäisi syömään hyvin.. Ja Sampuhan raaaaakastaa syödä ravintoloissa. Se kuinka paljon hän syö on ihan sivuseikka, mutta se "hei olen ravintolassa"-fiilistelyn määrä on jotain melkein käsittämätöntä. No, kuinkas ollakaan kaksi päivää ennen h-hetkeä, Sampu alkoi yskiä ja röhiä. Koska yskiminen, ja röhiminen hyvin pikaiseen pääsi aika päheisiin mittasuhteisiin, heittivät mies, ja Sampu iltakeikan tutulle lääkäriasemalle. Vähän kortisonia, vähän spiraa, ja sitten kotona sitä ventolinea viikon verran neljän tunnin välein. Eli unohdetaan kylpylät.Voihan venäjä. Seuraavat kaksi vuorokautta lusittiin tiukasti kotona oloja, ja pihinöitä parantelemassa. Mutta kun laps ei ole kuin semikipeä, niin alkaahan ne seinät kaatua pikkuhiljaa päälle. Ja eritoten äidin naama kyllästyttää. Samoin askartelut, kirjat, legot, dvd:t, junaradat, no ylipäänsä kaikki. Ja ei tarvitse edes ruveta puhumaan äidin kyllästymisen määrästä.  Keskiviikkona, kun oli se päivä jolloin lähdetään viemään Edwardia ja Topoa hoitoon tilanne kulminoitui siihen, että aamupäivästä teimme Sampun kanssa hyökkäyksen ensimmäiseen kauppakeskukseen. Kun ruokakauppaan oli mentävä, niin käydään nyt samalla "vähän pyörimässä". Kun ei voi oikein vielä puistoonkaan mennä.

Ja mistä koostuivat meidän "vapaapäivien" ohjelmat: uusi ostoskeskus Kaari check. Siellä illastettu, sekä käyty testaamassa kauppakeskuksen supermarketti. Jännitystä elämään saimme sillä, että mies tuli paikkaan suoraan töistä. Sampu ja minä junailimme Kannelmäkeen, kahdella junalla. Osasimme loistavasti perille, siis ainakin Kannelmäen asemalle asti. Jonka jälkeen homma pikkiriikkisesti ns kusi. Jälleen kerran en edes nokialaisen hyvän navigaattorin perusteella osannut sinne kauppakeskukseen suunnistaa. Vaan kävimme ensin pyörähtämässä Sampun kanssa pienen ympyrän aseman lähistöllä , tietenkin totaalisen väärällä suunnalla. Seisomme yhden ison risteyksen pielessä, ja vimmatusti tein puhelimellani ilmassa kasia (puhelimen antamien ohjeiden mukaan), jotta löytäisin "lähistöllä olevat kaupat". Niitä löytyi noin 80, ei siis tuokaan ominaisuus auttanut meitä suunnistuksessa.  Lopulta totesin, että pakko se on ihan oikealta ihmiseltä, ihan oikeasti pyytää suuntaohjeita. Hyväntahtoisen hymistelyn (kuinka joku voi aseman liepeille eksyä???) saattelemana saimme ystävälliseltä ihmiseltä hyvät ohjeet. Ja Kaari löytyi.

Myös kauppakeskus Iso Omena check (ties kuinka monetta kertaa). Siellä syöty aamupala, ja käyty urheiluliikkeessä täsmäiskulla hankkimassa trion pienimmälle jäsenelle uudet kumisaappaat. Ja sittenhän olikin taas jo perjantai. Ja halittiin, ja pusittiin Edwardin, ja Topon kanssa.

Ens kerralla kyllä mennään sinne kylpylään. Miehen kanssa kaksin...

Siinä Sampun mielestä viikon kohokohdat; autokärryn ohjaaminen, sekä uudet askartelukamppeet. Äiti pistäisi ehkä jännimmäksi momentiksi sen, kun piti saada junasta Sampu, ja rattaat ulos. Yksin. Aina ei valitettavasti avuliaita kanssamatkustajia satu samaan junaan. Onneksi a) ei tartte junailla usein b) yleensä niitä avuliaita tyyppejä on samassa junassa.