... Niin tuttu tunne. Tiedän etten ole. Mutta välillä tunnen kuitenkin olevani yksin. Vaikka ympärilläni on ihmisiä; perhettä, ystäviä, kavereita, tuttuja. On perheitä joissa ei ole lapsia, sinkkuja, eronneita, tavallisten lasten vanhempia, ja erityislasten vanhempia. Silti välillä tunnen olevani ainoa maailmassa. Kenenkään muun elämä ei ole kuten meidän. No, siinä olen varmasti oikeassa. Eikä meidän elämä ole, kuin kenenkään muun. Kaikilla on omat huolensa arjessa, ja elämässä. Jollekin niitä kauhotaan isommalla kauhalla, toinen saa luojan lykky vain teelusikalla. Mutta huolettomana tuskin meistä kukaan kulkee täällä.

Olen jo aikaa sitten ymmärtänyt vertaistuen merkityksen tässä hieman erilaisessa elämässä, ja vuosien jolkotellessa eteenpäin verkostunut, ja ystävystynyt suuntaan sun toiseen, "meikäläisten" kanssa. Tiedän siis, että en ole yksin. Siis järjellä tiedän. Vertaistuen lisäksi pinnalla pitävät harrastukset;

Yksi mammapäivieni harrastus on nettikirpputorit. Tunnen tekeväni edes jonkinomista ekotekoa ostaessani lapsille käytettyjä lastenvaatteita, ja myymällä omiamme eteenpäin. Toki syydän liikaa rahaa tähän harrastukseen, mutta eivätkös kaikki harrastukset ole aika kalliita? Ja toisaalta; homma pysyy ainakin jollain tapaa balanssissa, kun aina välillä muistaa myydäkin jotain. Valitettavasti harrastuksen myötä minusta on tullut turhan merkkitietoinen, ja nokonuuka lastenvaatteiden suhteen, mutta kai niitä paheitakin on oltava (enemmän, kuin tyyliin viisi)? 

Tiettyjen ihmisten kanssa tekee nettikirppiksillä enemmän kauppaa. Ja siinä kaupanteon lomassa tulee sitten pikkuhiljaa kirjoiteltua sitä sun tätä elämästä, lapsista, lapsista, lapsista. Koska yleensä siis käydään kauppaa näiden pikkupilttien kuteista. Ja yhtäkkiä huomaan, että "meikäläisiä" on joka puolella. Poikamme eivät harvinaisuudessaan kuitenkaan ole luonnonoikkuja. Erityisiä lapsia vilisee siellä sun täällä. Ja elämä on koetellut liian rankalla kädellä aika montaa meistä. Yksi pelkää syntymättömän lapsensa vuoksi, koska aiemmat raskaudet ovat olleet dramaattisia. Toinen pelkää lapsensa kehityksen vuoksi, koska raskauden aikana, ja sen jälkeen on ollut ongelmaa. Kolmannella on ollut draamaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi lapsen ollessa ihan pieni, ja lapsen tulevaisuudesta ei voi oikein olla varma. Ja sitten on niitä "meikäläisiä", joiden lapsilla on jotain tosi harvinaista. Meitähän suorastaan, jos ei nyt vilise nurkissa, niin on levittäytyneenä Suomen suureen maahan vähän sinne sun tänne. 

Me olemme kaikki selvinneet ainakin jollain tapaa tässä elämässä. Ei muu auta.  Me olemme kantaneet pelkoa sydämessä. Me olemme kaikki jossain vaiheessa tunteneet olevamma niin erilaisia, että olemme yksin. Ja jossain vaiheessa tajunneet, että oikeasti; emme ole yksin. Se ei ole mikään klishee, että vertaistuki on paras tuki. Se vaan on. Kun joku tietää mitä oikeasti tunnet sydämessäsi. Koska on käynyt läpi samanlaisia tuntemuksia. Kun joku tietää, miltä tuntuu niinä surkeampina päivinä olla maailman yksinäisin. Ja lohduttaa, että muista; et ole yksin. 

Kiitos kaikki erilaiset-samanlaiset. Ja kaikki muutkin ystävät tottakai. Ettei täällä olla yksin.