jos satuitte risteilemään niillä puna-valkoisilla laivoilla, länsinaapurin suuntaan tässä kuluneen viikon aikana, ja silmään sattui sekalainen seurakunta, jonka yksi jäsen puhui kuin papupata, juttujen taso ollessa tyyliä  "äiti, keltainen veturi putosi mereen, ja saanko mennä sisään nukkumaan", toinen jäsen kulki puoli metriä muun seurueen perässä, tunnusmerkkinä jatkuva "öö öö öö öö öö"-mölinä tai maaninen hyppiminen/kikattaminen, ja kolmantena äiti-ihminen jonka ilmeet, jutut, ja ruumiinkieli vaihtelivat välillä "lomalla on ihanaa" ja "anna mun kaikki kestää", niin mehän siinä vietimme lomaa. Siis Edward, Topo, ja minä. Tuli tuossa luvattua poikien isälle, että jos/kun hän vie Edwardin ja Topon pariksi päiväksi mökille viettämään laatuaikaa, saa hän myös takaisinmaksuna pari päivää laatuaikaa Sampin kanssa kotosalla. Ennakko-odotukset olivat mitä olivat; yhtenä hetkenä odotin matkaa innoissani, toisena näin sieluni silmin uusinnon parin vuoden takaieslta ei-niin-putkeen-menneltä 24 h risteilyltä; Topo sai pieniä kohtauksia, ei nukkunut, syönyt, eikä juonut 24 tuntiin. No, meni huimasti paremmin, suorastaan hyvillä arvosanoilla selviydyimme reissusta. 

Koska kaikki ei kuitenkaan ihan aina mene kuten pitää (ja siinä kuuluisassa Strömsössä), niin laivalle saapuessamme hyttiavaimet eivät toimineet. Ei kuin karavaani käsipuoleen, ja etsimään laivavirkailijaa halki loppuunmyydyn laivan väentungoksen. Topon mölistessä öö-öötään laivavirkailija yritti sinnikkäästi viritellä keskustelua Topon kanssa. Kun esikouluikäinen, normikokoinen lapsi ei puhu, niin asia kuitataan joko a) "se ei nyt ole juttutuulella" tai b) "se ei osaa puhua, sillä on sairaus"-lausahduksella. Nyt menin sujuvasti suoraan asiaan, todeten, että poika on kehitysvammainen. Jonka jälkeen virkailija totesi sujuvasti, että lasta harmittaa, koska äiti kävelee niin nopeasti. En viitsinyt siihen enää alkaa avautua "Topon arjesta"; Topoa harmittaa jos/kun ei tehdä kuten hän haluaa, jos/kun hän ei tiedä minne olemme menossa, jos/kun emme mene sinne minne hän oletti meidän menevän, jos/kun hänen on huono olla. Ja jos/kun vain kiukuttaa, kuten meitä kaikkia aina välillä kiukuttaa. Laiva, hyttikäytävät, 2000 kanssamatkustajaa, siinä oli kaikki ainekset mölinöille. 

Toinen "ups, tuota en kyllä osannut odottaa"-hetki koettiin, kun pojat pääsivät siihen niin odotettuun pallomereen. "Uimapuuhat" saivat tylyn lopun vartin harjoitusten jälkeen, kun laivan työntekijä löysi kiipeilyhässäköiden alta ihka oikean kakkapökäleen. Luojan lykky en tällä kertaa saanut sitä kyseenalaista kunniaa olla teoksen vääntäneen lapsen vanhempi. 

Täydet pisteet tulevat sujuvasta aamupala hetkestä laivan buffassa. Lapset söivät, ja jonain hetkenä saatoin kuvitella olevani liikenteessä ns normipilttien kanssa. (edellisillan buffet-kokemuksesta voin todeta vain; ei ihan hetkeen uudestaan). Topo ei myöskään yrittänyt dyykata Kungsträdgårdenissa sijaitsevaan suihkulähteeseen. Ainakaan vaatteet päällä. Siinä vaiheessa kun Edward alkoi jutella jotain tyyliin "äiti saammeko mennä uimaan, saammeko saammeko", ja Topo alkoi repiä hupparin vetoketjua alaspäin, samalla yrittäen potkia kenkiä jalastaan, kaappasin Topon kainaloon, ja totesin Edwardille, että jos aiotaan niitä ranskalaisia ehtiä syömään jossain vaiheessa, niin nyt kannattaa liikkua. Se kuuluisa uhkailu-kiristys-lahjonta toivoo loistavasti, ja aina, Edwardin kohdalla. Täydet pisteet myös kuuden minuutin Åhlens-täsmäiskusta, jolla äiti onnistui löytämään täydennystä garderoobiinsa mahtavan isoilla alennusprosenteilla, ja sitä myöten naurettavan pienillä hinnoilla.

Ihan takuulla lähdemme uudestaan. Ainakin vuoden kuluttua viimeistään...